Me Fraisella haluamme tehdä pihoista kauniita, toimivia ja helppohoitoisia ja samalla asiakkaidemme arjesta huolettomampaa. Siitä ajatus lähti, ja nyt voimme ilolla kertoa, että Fraise on syntynyt ja sen myötä myös uudet verkkosivut on julkaistu! Fraise on uusi viheralan konsepti, joka yhdistää asiantuntevan suunnittelun, laadukkaan toteutuksen ja helppouden.
Fraise sai alkunsa intohimosta kauniisiin ja toimiviin pihoihin sekä halusta tehdä pihanhoidosta asiakkaillemme mahdollisimman vaivatonta. Tiedämme, että monilla on oma pihaunelma, mutta arjen kiireessä sen toteuttaminen voi tuntua haastavalta. Meidän tehtävämme on tehdä unelmiesi pihasta totta helposti, asiantuntevasti ja laadukkaasti. Olipa toiveissasi pihasuunnittelu, viherrakentaminen, pihanhoito tai tarvitset arboristin apua, me autamme.
Fraise.fi on suunniteltu palvelemaan asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Sivuilta löydät selkeästi esitellyt palvelumme sekä inspiraatiota omiin pihaprojekteihisi.
Sivuillamme voi helposti mm.:
Emme halunneet luoda Fraiselle mitä tahansa verkkosivuja, vaan Fraisen visuaalinen ilme on kokonaisuus, joka kuvastaa palveluidemme laatua ja intohimoamme viheralaa kohtaan. Sivuston sisältö ja ulkoasu on suunniteltu huolella, ja erityisen kiitollisia olemme upeista kuvista, jotka on ottanut taidokas Jenni Roth. Kuvat loihtivat ainutlaatuisen lämpimän ja kutsuvan tunnelman ja näyttävät samalla, kuinka monipuolista viheralan työ on.
Käy kurkkaamassa uudet sivumme ja kerro kommenteissa, mitä pidät! Seuraa meitä myös Instagramissa, niin saat ajankohtaisia vinkkejä ja inspiraatiota pihasi hoitoon ja suunnitteluun. Kannattaa pysyä kuulolla, sillä kevään aikana tänne on tulossa paljon uutta – kuten inspiroivia blogikirjoituksia, ja verkkokursseja, jotta voit vihdoin tehdä pihaunelmastasi totta!